 Katsotuimmat
|
LUOPIOINEN37 katseluaOlen viime vuosien aikana käynyt kaikissa hämäläisissä kirkonkylissä. Niistä Luopioinen on jäänyt vahvasti mieleen. Keskusta on ehkä hieman rapistunut, mutta entinen kunta – nykyinen pitäjä – on monikasvoinen, luonnoltaan hyvin kaunis ja hämäläiseksi tavallista rennompi, voisi jopa sanoa itäisempi. Vuonna 2005 Suomen luovimmaksi kunnaksi valitussa Luopioissa näkyy taide ja kulttuuri.
Luopioinen ja Pälkäne yhdistyivät v. 2007. Paikkakunnalla ei haluta ajatella, että nyt liityttiin pikkaisen varakkaampaan länsinaapuriin. Oltiin tasaveroisia.
Näille main sijoitettiin Kivennavalta lähteneitä. Pitäjäseuran sivuilta löytyi tieto, että Luopioisiin asutettiin Kanalan, Räikylän, Kurkelan, Sikiälän ja Soppikylän asukkaat. Kunnassa oli 50-luvun alussa noin 4500 asukasta, joista siirtoväkeen kuului noin 400. Koska karjalainen sielunpuoleni viihtyi siellä, olisi mukavaa ajatella, että tulokkaat toivat sinne omaa itäisyyttään niin että se tuntuu edelleen.
Komean keltaisen puukirkon vierellä on muistokivi, joka kaipaisi pientä restaurointia. Se on ollut vuodenaikojen piiskattavana jo 66 vuotta. On huomattavaa, että kivessä mainitaan Luopioisten karjalaiset ja Pyssy-ojan nuorisoseura, joka oli Kivennavalta peräisin sekin. Kuten aina, se on omistettu niille, joiden haudat jäivät rajan taa.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
KISKO32 katselua1800 asukkaan kunnaksi kutistunut Kisko liittyi Suur-Saloon v. 2009. Se sijaitsee nykyisestä kaupunkikeskustasta parikymmentä kilometriä itäkaakkoon. Ensimmäinen kirkollinen maininta tästä pitäjästä on vuodelta 1347, joten sen historia ulottuu reilusti yli 600 vuoden päähän.
Kun Karjalan Kanneljärveltä tultiin tänne, oli asukasluku noin 3600. Tilastoista toi päätellä tulijoiden määräksi 500-600, mikä on aika huomattava määrä. Kunnassa oli vielä tuolloin teollisuutta, mutta suurin osa siirtoväestä asettui viljelemään Varsinais-Suomen maata. He paljastivat muistomerkkinsä punamultaisen kirkon vierelle vuonna 1955.
Kiiltelevään kiveen on nakuteltu perusmuotoinen omistus – Karjalaan jääneiden vainajien muistolle.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
KARKKU32 katseluaNykyisen Sastamalan muinaisjuuret ovat Karkussa, jonka hallintovalta ulottui 1200-1300-luvuilla valtavalle alueelle. Siitä pilkkoutui ajan myötä kymmeniä kuntia.
Olen kierrellyt Karkkua monena kesänä. Sen maisemat ovat Sastamalan hienoimpia. Jo kivikauden ihminen saattoi kavuta Ellivuorelle katsomaan, näkyykö Kulovedellä tai Rautavedellä veneitä – omia tai toisten. Vuonna 1973 Karkku ja Tyrvää sulautuivat Vammalaan. Tuolloin alue oli vielä Satakuntaa.
Viipurin läänin Pyhäjärveltä saapuneet saattoivat nähdä Karkun vaihtelevissa maisemissa häivähdyksen menetetystä maastaan, mutta karjalaisen supliikin taitajien piti totuttautua harvasanaisempiin hämäläisiin.
Seudulle asettuneet perustivat 8.3.1945 Tyrvään seudun karjalaiset ry:n. Karkkuun tulleet perustivat myöhemmin oman yhdistyksen. Heidän tarkkaa määräänsä on tietoverkon avulla mahdotonta sanoa.
Kunnan asukasluku oli 1950-luvun alussa noin 3500. Tiedossa on, että pääosa kuntalaisista sai elantonsa maanviljelystä. Valistunut arvaus siirtoväen määrästä voisi olla 300-400.
Karjalaisseura paljasti muistomerkkinsä vuonna 1958 lähelle näyttävää harmaakivikirkkoa. Siinä on lainaus psalmilta 90: "Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen".
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
VESTANFJÄRD29 katseluaKun rupesin kuvaamaan näitä muistomerkkejä, oletin ettei niitä ole ruotsinkielisellä alueella.
Ilokseni olin väärässä. Kristiinankaupunki, Porvoo ja Loviisa ovat esimerkkejä paikoista, joissa on kuin onkin evakkojen muistokivi. Ehkä suurin yllätys tällä saralla on kuitenkin ollut Kemiönsaarella sijaitseva Vestanfjärd (nimi vuoteen 1972 asti – sen jälkeen Västanfjärd). Vuonna 1952 tämän kunnan 1500 asukkaasta oli suomenkielisiä vaivaiset 8%. Kun kunnan itsenäinen taival päättyi v. 2009 koko Kemiönsaaren sulautumiseen yhdeksi kunnaksi, oli asukkaita enää 790.
Paikkakunnan tunnetuin persoona lienee taannoinen ministeri Jan-Erik Enestam, ja moni meistä on haarukoinut voileivälleen Vestan silliä, joka on täältä peräisin.
Tänne Kemiönsaaren etelärannallekin tuli siirtoväkeä. On hyvä muistaa, että Karjalassakin osattiin ruotsia. Tiedonmurusista päätellen kalastajia ja metsätyöväkeä, koska sahoja oli kaikkialla. Teollisuutta
alueella ei paljon ollut, eikä metsävaltainen seutu elätä suurta joukkoa maanviljelijöitäkään.
Västanfjärdin uudella hautuumalla on tämän kirjoituksen varsinainen aihe – karjalaisia muistava kivi, kaikin puolin ainutlaatuinen. Siinä ei ole vaakunaa, eikä se ole evakkojen pystyttämä. Koko teksti on tässä:
"Tämän muistomerkin pystytti kodeistaan vuosina 1939-44 pakkosiirrettyjen ja täällä haudattujen karjalaisten muistoksi
KUKKARAHASTO."
"Denna vård restes til minne av under åren 1939-44 från sina hem evakuerade karelare som arö här begravade. BLOMSTERFONDEN."
Tämä kukkarahaston hoivissa ovat saaren sankarihaudat ja kaikkinaiset muut muistomerkit. Saaren toinen karjalaiskivihän on Kemiön keskuskirkon vierellä.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
SAVITAIPALE29 katseluaSavitaipale teki vaikutuksen. Etelä-Karjala on kaunista aluetta ja kunnan kirkko – Josef Stenbäckin piirtämä – on hieno. Se toimikin talvisodan aikana evakuoitujen tuomiokirkkona. Myös Viipurin hiippakunnan tuomiokapituli, piispa, lääninhallitus ja hovioikeus siirtyivät tänne.
Savitaipale kuului sotien aikaan ja niiden jälkeen Kuopion lääniin.
Vuonna 1951 asukasluku oli 7500, josta se on sittemmin pudonnut puoleen. Väkimäärän väheneminen näkyy tiettynä väljyytenä. Tänne mahtuisi enemmänkin asukkaita. Keskusta ei kuitenkaan näytä mitenkään rapistuneelta. Ollaan Lappeenrannan työssäkäyntialueella. Kunta on satsannut luontomatkailuun ja Partakosken kautta myös veneilyyn.
Siirtoväen sijoitussuunnitelmassa Savitaipaleelle asutettiin säkkijärveläisiä, tarkemmin sanottuna Ylä-Hämeen, Lahtialan ja Santajoen kylien asukkaita. Olkkolan kartanolta lunastettiin maata 140 hehtaaria. Tulokkaita ei näytä olleen kovin paljon, koska vuoden 1948 väestötilaston mukaan heidän osuutensa kuntalaisista oli vain 3-7%. Numeroiksi muutettuna tämä olisi n. 200-400.
Savitaipaleen Siirtokarjalaiset r.y. paljasti muistokiven kirkon vierelle vuonna 1959. Sen teksti niin kulunut niin vaikeaselkoiseksi, että sitä pitäisi selventää:
"Poveen kauniin Karjalan maan/ jäivät rakkaat rajojen taa/ muistojen kannel helkähtää/ kaikesta Luojaa kiittämään."
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
TARVASJOKI29 katseluaHämeen Härkätien varrella oli vuoteen 2015 asti Tarvasjoen kunta, joka ajautui sotekustannusten takia pakkoliitokseen Liedon kanssa. Maisemat ovat niin agraarisia, että on vaikea uskoa Turun olevan vain reilun 30 kilometrin päässä. Asukkaita oli itsenäisen kunnan alueella parituhatta. 'Tarvas' muuten tarkoittaa metsäkaurista, joka kunnan vaakunassa nousee joesta.
Tarvasjoki oli yksi niistä pitäjistä, joihin saapui Kuolemajärveltä pois passitettuja. 40-luvun lopun väestötilastoista voi päätellä tulijoiden määräksi 300-400. On luontevaa olettaa, että suuri osa tulijoista oli maanviljelijöitä, koska suurempaa teollisuutta ei alueella ollut. Siirtoväki paljasti muistomerkkinsä rajan taakse haudatuille vuonna 1959. Se on aivan vuonna 1779 valmistuneen kirkon vieressä. Tyylikkäästi patinoituneeseen kiveen on kilkuteltu tuttu teksti:
"Karjalan multahan jäivät rakkaaseen/ sukupolvet töineen ja toiveineen/ mut uskon, ristin ja kanteleen/ he lahjaksi jättivät lapsilleen."
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
LUHANKA29 katseluaPäijänteen itärannalla, Jyväskylästä etelään sijaitsee Luhanka, joka on 700 asukkaansa voimin koko Manner-Suomen vähäväkisin kunta. Se pärjäilee mökkikansan maksamilla kiinteistöveroilla ihan mukavasti, eikä ole aikeissa liittyä esim. Sysmään, josta se aikanaan irtaantui. Vietin siellä kaksi yötä, ja voin sanoa nauttineeni seudun rauhallisuudesta.
Sotien jälkeen Luhankaan osoitettiin vuoksenrantalaisia. Tilaistoista voi heidän määräkseen arvioida 200-250. Maanviljelys ja kalastus olivat tulokkaiden tärkeimmät tulonlähteet. Vuonna 1966 he paljastivat erikoisen hienon muistomerkin Josef Stenbäckin piirtämän valtavan kirkon vierelle. Kiven veistäjää ei tietoverkko kertonut, joten tieto otetaan ilolla vastaan. Kivi on vinossa, joten kuvassa ei ole teknistä vikaa. Psalmista otettu teksti riipaisee.
"Syvyydestä minä huudan sinua Herra."
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
KIIKALA28 katseluaSaloon v. 2009 liitetyn Kiikalan historia palautuu kauas keskiajalle. Se on aina ollut vaurasta maanviljelysseutua, mutta myös pitkään toiminut Johannislundin lasitehdas toi sinne työtä. Väestökato kuitenkin kuihdutti sitä niin, että sotienjälkeisen ajan neljästätuhannesta asukkaasta oltiin kuntaliitoksen aikoihin tultu alle kahteentuhanteen.
Kiikalan asutettiin kanneljärveläisiä, mutta löytyy myös maininta Uudeltakirkolta saapuneista. Tilastoista voi tulijoiden määräksi arvioida 400-450. He paljastivat tämän näyttävän muistokiven vanhan kirkon vierelle v. 1957.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
LIETO28 katseluaVarsinaissuomalainen Lieto otti jatkosodan jälkeen vastaan lähes tuhat evakkoa. Kun kunnan asukasluku oli tuolloin nelisentuhatta, oli siirtoväen osuus huomattava. Sijoitussuunnitelmassa tänne osoitettiin Johanneksesta lähteneitä.
Heidän vuonna 1954 paljastamansa muistomerkki on vanhan kivikirkon seinustalla, mutta kun menin kuvaamaan sitä kesällä 2019, ei sitä noin vain löytynytkään. Piti kaivaa esille läppäri ja Wikipedia, jonka artikkelikuvan avulla paikka paljastui.
Kyynelpisara sopii kuvaamaan menetyksen tuottamaa surua. Kasvusto oli kuitenkin niin runsas että sitä pitäisi vähän harventaa, ettei muistopaaden viesti kokonaan häviä. Ilmoitin asiasta seurakunnalle.
Teksti on perinteinen:
KARJALAAN JÄÄNEIDEN VAINAJIEN MUISTOLLE
Liedon karjalaiset
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
LAMMI28 katseluaKun Lammia kiertelee, ei maisemista näy sellaista ankeutta tai köyhyyttä, josta voisi päätellä että tämän vanhan pitäjän oli pakko liittyä Hämeenlinnaan vuonna 2009. Keskusta on vähän tylsällä tavalla moderni. Vanhaa talokantaa löytyy heti kun poistuu matalien tasakattorakennusten alueelta. Nykyinen Lammin pitäjä on hyvällä paikalla Tampere-Lahti-tien varrella ja se tunnetaan Evon biologisesta tutkimusasemasta. Hieno kivikirkko on nykytiedon mukaan rakennettu 1500-luvun alussa. Se vahingoittui kansalaissodan aikana, mutta onneksi korjattiin.
Karjalaisten tuloa Lammille oli hiukan vaikea jäljittää. Aiheesta on tehty tutkielma, mutta verkosta sitä ei löytynyt. Väestötilastoista päätellen tulijoita olisi ollut 700-800. Tiedossa on, että heitä tuli Äyräpäästä ja Kivennavalta. Jälkimmäiset näyttävät olevan edelleen aktiivisia, ja olihan heitä enemmän kuin monen pienen kunnan asukkaita. Vuonna 1954 evakkoväki paljasti Veikko Leppäsen veistämän reliefimuistomerkin kirkon vierelle. Leppäsen töitä on Kanta-Hämeessä enemmänkin, ja niihin palataan vielä. Tällä sivustolla aiemmin esitelty Toijalan muistomerkki on hänen tekemänsä.
Kiven alaosaan on kilkuteltu teksti: Karjalaan jääneiden vainajain muistoksi Lammin karjalaiset 1954.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
LAHTI28 katseluaSiirtoväen uusista asuinsijoista merkittävimpiin kuului Lahti, jonka vetovoimaisuus alkoi jo talvisodan aikana. Tarina kertoo kaupunginjohtaja Uuno Takista, joka oli rautatieasemalla taivutellut evakkoja jäämään paikkakunnalle. Kuutisentuhatta tarttui tarjoukseen.
Jatkosodan loputtua Lahden vetovoima sen kuin kasvoi. Kaupungin asukasluku nousi kymmenessä vuodessa (1940-50) melkein seitsemällätoistatuhannella, lukuun 45000. Evakkojen osuudeksi tuosta kasvusta arvioidaan kymmenentuhatta. Viipurin ja sen maalaiskunnan lisäksi tuli siirtoväkeä Käkisalmesta, Sortavalasta, Sortavalan maalaiskunnasta, Terijoelta, Kivennavalta, Koivistosta, Äyräpäästä, Vahvialasta ja Salmista.
Varsinkin viipurilaiset yritykset ja yhteisöt kotiutuivat Lahteen. Syntyi hyvän kierre – koska paikkakunta oli valmiiksi evakkomyönteinen, monet Karjalasta muuallepäin Suomea tulleet hakeutuivat sinne työn perässä. Kaupungin kulttuurielämää rikastivat Viipurin musiikkiopisto ja taidemuseot. Urheilun puolella Viipurin Reipas pelasi nimellään vuoteen 1962 asti.
Yksi syy Lahden onnistumiseen lienee se, että uudehkona kaupunkina sillä ei ollut satavuotisia juuria ja perinteitä, joihin tulokkaat olisivat törmänneet. Hollolasta itsenäistyneenä "käenpoikana" Lahti oli nuorekas ja kasvuhakuinen.
Ristinkirkon puistoon paljastettiin kotiseudulle haudattuja kunnioittava muistomerkki v. 1953.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
POHJA28 katseluaLäntisen Uudenmaan Pohja – ruotsiksi Pojo – oli ruotsinvallan aikana yksi maamme alueen tärkeimmistä teollisuuskeskuksista. Sinne perustettiin 1600-luvulla oli kolme ruukkia – Antskog, Billnäs ja Fiskars.
Hieno harmaakivikirkko rakennettiin jo 1400-luvun jälkipuolella. Vaikka Pohja sulautui uuteen, suureen Raaseporiin v. 2009, on se hyvin omaleimainen paikka. Nimensä se on saanut sijainnistaan pitkän, vuonomaisen lahden pohjukassa.
Rannikkoruotsalaisena paikkana Pohja ei ollut siirtoväen asutussuunnitelmassa, mutta niin vain sinne evakkoja hakeutui. Vuoden 1948 väestötilastosta voi päätellä, että jopa 500-600. Ehkäpä juuri metalliteollisuuden palvelukseen. On huomattava, että vuonna 1950 "pohjalaisista" puhui suomea joka kolmas. Väkiluku oli tuolloin 6900. Kunnallisen itsenäisyyden loppuessa luku oli pudonnut kahdellatuhannella.
Harmaakivikirkon lähistöllä, harvinaisen hienolla paikalla on Hankoniemen Karjalaiset ry:n pystyttämä evakkopaasi. Hankkeen takana on ollut yhdistyksen pj. Riku Hyvönen.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
| 2599 tiedostoa 217 sivulla |
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
216 |
|
Etusivu
Rekisteröidy
Kirjaudu
Albumilista
Uusimmat lisäykset
Uusimmat kommentit
Suosituimmat
Omat suosikit
Haku
