 Katsotuimmat
|
RIIHIMÄKI8 katseluaRiihimäki oli alunperin Hausjärven kylä, jonka merkitys kasvoi suuresti, kun rautateitä alettiin rakentaa – siitä kun tuli rataverkkomme ensimmäinen risteysasema. Emäpitäjästä irtaannuttiin v. 1922. Tässä Kanta-Hämeen etelärajalla sijaitsevassa kaupungissa on nykyään 30000 asukasta.
Kun lähtökellot soivat karjalaisille syksyllä 1944, siirtyi Riihimäelle enimmäkseen antrealaisia, mutta myös Vuoksenrannasta evakuoituja. Heille osoitettiin noin sata tilaa. Ruotsin Karlskoga lahjoitti tulijoille 17 taloa, jotka nousivat Petsamon kaupunginosaan. Paloheimo-yhtiön luovuttamille hehtaareille – osin Riihimäelle, osin Lopelle – syntyi melkein 300 asutus- ja viljelytilaa.
Jos maiseman kannalta miettii, ovat Riihimäen lattea maasto kaukana Vuoksen rantojen näkymistä. Kartalla ei matka pitkä lie, mutta sielussa mittaamaton.
Riihimäen siirtoväki paljasti muistomerkkinsä vuonna 1955 vanhan kirkon viereltä laskeutuvaan rinteeseen. Komeaa ja ajan patinoimaa kiveä piti oikein etsiä, eikä se olisi löytynytkään ilman paikallisen apua.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
LUOPIOINEN7 katseluaOlen viime vuosien aikana käynyt kaikissa hämäläisissä kirkonkylissä. Niistä Luopioinen on jäänyt vahvasti mieleen. Keskusta on ehkä hieman rapistunut, mutta entinen kunta – nykyinen pitäjä – on monikasvoinen, luonnoltaan hyvin kaunis ja hämäläiseksi tavallista rennompi, voisi jopa sanoa itäisempi. Vuonna 2005 Suomen luovimmaksi kunnaksi valitussa Luopioissa näkyy taide ja kulttuuri.
Luopioinen ja Pälkäne yhdistyivät v. 2007. Paikkakunnalla ei haluta ajatella, että nyt liityttiin pikkaisen varakkaampaan länsinaapuriin. Oltiin tasaveroisia.
Näille main sijoitettiin Kivennavalta lähteneitä. Pitäjäseuran sivuilta löytyi tieto, että Luopioisiin asutettiin Kanalan, Räikylän, Kurkelan, Sikiälän ja Soppikylän asukkaat. Kunnassa oli 50-luvun alussa noin 4500 asukasta, joista siirtoväkeen kuului noin 400. Koska karjalainen sielunpuoleni viihtyi siellä, olisi mukavaa ajatella, että tulokkaat toivat sinne omaa itäisyyttään niin että se tuntuu edelleen.
Komean keltaisen puukirkon vierellä on muistokivi, joka kaipaisi pientä restaurointia. Se on ollut vuodenaikojen piiskattavana jo 66 vuotta. On huomattavaa, että kivessä mainitaan Luopioisten karjalaiset ja Pyssy-ojan nuorisoseura, joka oli Kivennavalta peräisin sekin. Kuten aina, se on omistettu niille, joiden haudat jäivät rajan taa.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
VESTANFJÄRD6 katseluaKun rupesin kuvaamaan näitä muistomerkkejä, oletin ettei niitä ole ruotsinkielisellä alueella.
Ilokseni olin väärässä. Kristiinankaupunki, Porvoo ja Loviisa ovat esimerkkejä paikoista, joissa on kuin onkin evakkojen muistokivi. Ehkä suurin yllätys tällä saralla on kuitenkin ollut Kemiönsaarella sijaitseva Vestanfjärd (nimi vuoteen 1972 asti – sen jälkeen Västanfjärd). Vuonna 1952 tämän kunnan 1500 asukkaasta oli suomenkielisiä vaivaiset 8%. Kun kunnan itsenäinen taival päättyi v. 2009 koko Kemiönsaaren sulautumiseen yhdeksi kunnaksi, oli asukkaita enää 790.
Paikkakunnan tunnetuin persoona lienee taannoinen ministeri Jan-Erik Enestam, ja moni meistä on haarukoinut voileivälleen Vestan silliä, joka on täältä peräisin.
Tänne Kemiönsaaren etelärannallekin tuli siirtoväkeä. On hyvä muistaa, että Karjalassakin osattiin ruotsia. Tiedonmurusista päätellen kalastajia ja metsätyöväkeä, koska sahoja oli kaikkialla. Teollisuutta
alueella ei paljon ollut, eikä metsävaltainen seutu elätä suurta joukkoa maanviljelijöitäkään.
Västanfjärdin uudella hautuumalla on tämän kirjoituksen varsinainen aihe – karjalaisia muistava kivi, kaikin puolin ainutlaatuinen. Siinä ei ole vaakunaa, eikä se ole evakkojen pystyttämä. Koko teksti on tässä:
"Tämän muistomerkin pystytti kodeistaan vuosina 1939-44 pakkosiirrettyjen ja täällä haudattujen karjalaisten muistoksi
KUKKARAHASTO."
"Denna vård restes til minne av under åren 1939-44 från sina hem evakuerade karelare som arö här begravade. BLOMSTERFONDEN."
Tämä kukkarahaston hoivissa ovat saaren sankarihaudat ja kaikkinaiset muut muistomerkit. Saaren toinen karjalaiskivihän on Kemiön keskuskirkon vierellä.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
PERÄSEINÄJOKI6 katseluaPohjanmaan etelärajalla sijaitseva Peräseinäjoki oli sotien jälkeen vajaan kuudentuhannen asukkaan kunta. Sinne sijoitettiin lumivaaralaisia, joiden määrästä ainoa tieto on Seppo Rapon toimittama.
Lumivaaran historiikissa mainitaan, että tänne lakeuksien reunalle asettui 25 perhettä. Lapsilukukertoimen mukaisesti se voisi merkitä 100-150 tulijaa. Normaalisti käyttämistäni tilastoista ei ole apua, ellei sitten sovella läntisen naapurikunnan Jalasjärven prosenttiosuutta, joka on aika pieni. Siitä laskien evakkoja olisi tullut 200-300. On huomattava, että Peräseinäjoella on peltomaata aika hyvin, mutta toisaalta Pohjanmaalta muutettiin helposti muualle Suomeen.
Oli miten oli, kiinnostavan muistomerkin tulokkaat saivat aikaan. Komean kirkon juurella, sankarihautojen vierellä on harvinainen kaksipuolinen kivi, jonka karjalaseura paljasti vuonna 1961. Rakkaus ei tunne rajoja.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
MYNÄMÄKI 5 katseluaVanhan Vakka-Suomen eteläosassa sijaitseva Mynämäki on ikivanhaa kulttuuriseutua. Maatalouden lisäksi siellä on ollut myös teollisuutta, mm. maamme ensimmäinen auto rakennettiin siellä.
Paikkakunnan nimi on kielitieteilijöille mysteeri.
Sotien loputtua silloiseen viidentuhannen asukkaan kuntaan saapui metsäpirttiläisiä – tilastoista päätellen 400-500. Karjalaseura perustettiin kesällä 1946. Vakka-Suomen sanomat uutisoi 75-vuotisjuhlista, kertoen että jäsenmäärä on pysynyt pitkään vakiona, ja että toiminta on vilkasta. Vuonna 2017 seuran työryhmä paljasti kunnan keskustassa Evakkokiven, joka täytyy käydä erikseen kuvaamassa.
Vanhempi muistokivi on hieno uniikkiteos. Jussi Vikainen kilkutteli sen v. 1956.
TÄÄL OOTTE VAIK ONKIN HAUTA SIELLÄ
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
LAHTI5 katseluaSiirtoväen uusista asuinsijoista merkittävimpiin kuului Lahti, jonka vetovoimaisuus alkoi jo talvisodan aikana. Tarina kertoo kaupunginjohtaja Uuno Takista, joka oli rautatieasemalla taivutellut evakkoja jäämään paikkakunnalle. Kuutisentuhatta tarttui tarjoukseen.
Jatkosodan loputtua Lahden vetovoima sen kuin kasvoi. Kaupungin asukasluku nousi kymmenessä vuodessa (1940-50) melkein seitsemällätoistatuhannella, lukuun 45000. Evakkojen osuudeksi tuosta kasvusta arvioidaan kymmenentuhatta. Viipurin ja sen maalaiskunnan lisäksi tuli siirtoväkeä Käkisalmesta, Sortavalasta, Sortavalan maalaiskunnasta, Terijoelta, Kivennavalta, Koivistosta, Äyräpäästä, Vahvialasta ja Salmista.
Varsinkin viipurilaiset yritykset ja yhteisöt kotiutuivat Lahteen. Syntyi hyvän kierre – koska paikkakunta oli valmiiksi evakkomyönteinen, monet Karjalasta muuallepäin Suomea tulleet hakeutuivat sinne työn perässä. Kaupungin kulttuurielämää rikastivat Viipurin musiikkiopisto ja taidemuseot. Urheilun puolella Viipurin Reipas pelasi nimellään vuoteen 1962 asti.
Yksi syy Lahden onnistumiseen lienee se, että uudehkona kaupunkina sillä ei ollut satavuotisia juuria ja perinteitä, joihin tulokkaat olisivat törmänneet. Hollolasta itsenäistyneenä "käenpoikana" Lahti oli nuorekas ja kasvuhakuinen.
Ristinkirkon puistoon paljastettiin kotiseudulle haudattuja kunnioittava muistomerkki v. 1953.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
POHJA4 katseluaLäntisen Uudenmaan Pohja – ruotsiksi Pojo – oli ruotsinvallan aikana yksi maamme alueen tärkeimmistä teollisuuskeskuksista. Sinne perustettiin 1600-luvulla oli kolme ruukkia – Antskog, Billnäs ja Fiskars.
Hieno harmaakivikirkko rakennettiin jo 1400-luvun jälkipuolella. Vaikka Pohja sulautui uuteen, suureen Raaseporiin v. 2009, on se hyvin omaleimainen paikka. Nimensä se on saanut sijainnistaan pitkän, vuonomaisen lahden pohjukassa.
Rannikkoruotsalaisena paikkana Pohja ei ollut siirtoväen asutussuunnitelmassa, mutta niin vain sinne evakkoja hakeutui. Vuoden 1948 väestötilastosta voi päätellä, että jopa 500-600. Ehkäpä juuri metalliteollisuuden palvelukseen. On huomattava, että vuonna 1950 "pohjalaisista" puhui suomea joka kolmas. Väkiluku oli tuolloin 6900. Kunnallisen itsenäisyyden loppuessa luku oli pudonnut kahdellatuhannella.
Harmaakivikirkon lähistöllä, harvinaisen hienolla paikalla on Hankoniemen Karjalaiset ry:n pystyttämä evakkopaasi. Hankkeen takana on ollut yhdistyksen pj. Riku Hyvönen.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
KARKKU4 katseluaNykyisen Sastamalan muinaisjuuret ovat Karkussa, jonka hallintovalta ulottui 1200-1300-luvuilla valtavalle alueelle. Siitä pilkkoutui ajan myötä kymmeniä kuntia.
Olen kierrellyt Karkkua monena kesänä. Sen maisemat ovat Sastamalan hienoimpia. Jo kivikauden ihminen saattoi kavuta Ellivuorelle katsomaan, näkyykö Kulovedellä tai Rautavedellä veneitä – omia tai toisten. Vuonna 1973 Karkku ja Tyrvää sulautuivat Vammalaan. Tuolloin alue oli vielä Satakuntaa.
Viipurin läänin Pyhäjärveltä saapuneet saattoivat nähdä Karkun vaihtelevissa maisemissa häivähdyksen menetetystä maastaan, mutta karjalaisen supliikin taitajien piti totuttautua harvasanaisempiin hämäläisiin.
Seudulle asettuneet perustivat 8.3.1945 Tyrvään seudun karjalaiset ry:n. Karkkuun tulleet perustivat myöhemmin oman yhdistyksen. Heidän tarkkaa määräänsä on tietoverkon avulla mahdotonta sanoa.
Kunnan asukasluku oli 1950-luvun alussa noin 3500. Tiedossa on, että pääosa kuntalaisista sai elantonsa maanviljelystä. Valistunut arvaus siirtoväen määrästä voisi olla 300-400.
Karjalaisseura paljasti muistomerkkinsä vuonna 1958 lähelle näyttävää harmaakivikirkkoa. Siinä on lainaus psalmilta 90: "Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen".
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
YLÖJÄRVI3 katseluaEnsin lainaus Ylöjärven muisti -sivustolta.
"Mikkolan Miina tuli meille ja sanoi, että karjalaisemäntä toi karjalanpiirakoita, mutta en minä niin nälkäinen ole, että pelkkää perunaa ja leipää syön, soosia siinä kanssa tarvitaan. Minä vein kutulle, mutta ei syönyt kuttukaan."
Kun siirtoväki saapui tänne – enimmäkseen Kaukolasta – oli Ylöjärven asukasluku noin viisituhatta. Tilastoista päätellen tulijoita oli viitisensataa. Karjalanpiiraskin rupesi hämäläisille maistumaan, ja yhteiselo sujumaan. Karjalaseura näyttää toimivan aktiivisesti. Tietoverkko ei osannut kertoa, milloin kuvan muistomerkki paljastettiin, mutta tyylistä päätellen se on tapahtunut 50-luvulla.
Vuonna 1986 paljastettiin kirkkopuistoon toinen teos – Karjalaisten raivaajien ja rakentajien muistoksi. Harmillista kyllä, en löytänyt sitä, vaikka kiertelin aluetta melkein tunnin. Risuja seurakunnalle, joka ei ole merkinnyt sitä opaskarttaan. Edessä on siis uusi kuvausmatka.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
KUHMOINEN3 katseluaPäijänteen pohjoisosassa, tuon suuren järven länsirannalla on Kuhmoinen, joka vuoden 2021 alusta vaihtoi maakuntaa Keski-Suomesta Pirkanmaahan.
Luovutettu Karjala-sivuston pitäjäliite tietää kertoa, että Kuhmoisiin asettui viitisensataa valkjärveläistä. He ottivat 1960-luvun alkupuolella asiakseen muistokiven pystyttämisen. Tämä kirkon viereiseen rinteeseen sijoittuva kivi on harvinaisen koskettava, eikä vähiten luonnollisen miljöönsä takia. Minun on helppo nähdä siinä mummoni ja isäni, joka oli viimeisen evakkomatkan alkaessa 9-vuotias.
"Karjalan kumpujen kätköissä nukkuvien muistolle."
Matalaan sivukiveen on nakuteltu teksti:
"Kuhmoisten karjalaiset pystyttivät 1963 tämän muistomerkin muistoksi jälkipolville."
Harmillista, ettei teoksen veistäjä selvinnyt. Kuka ikinä hän onkin, hänen kädenjälkensä koskettaa katsojaa.
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
LIETO3 katseluaVarsinaissuomalainen Lieto otti jatkosodan jälkeen vastaan lähes tuhat evakkoa. Kun kunnan asukasluku oli tuolloin nelisentuhatta, oli siirtoväen osuus huomattava. Sijoitussuunnitelmassa tänne osoitettiin Johanneksesta lähteneitä.
Heidän vuonna 1954 paljastamansa muistomerkki on vanhan kivikirkon seinustalla, mutta kun menin kuvaamaan sitä kesällä 2019, ei sitä noin vain löytynytkään. Piti kaivaa esille läppäri ja Wikipedia, jonka artikkelikuvan avulla paikka paljastui.
Kyynelpisara sopii kuvaamaan menetyksen tuottamaa surua. Kasvusto oli kuitenkin niin runsas että sitä pitäisi vähän harventaa, ettei muistopaaden viesti kokonaan häviä. Ilmoitin asiasta seurakunnalle.
Teksti on perinteinen:
KARJALAAN JÄÄNEIDEN VAINAJIEN MUISTOLLE
Liedon karjalaiset
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
JALASJÄRVI3 katseluaItsenäinen Jalasjärvi tunnettiin eteläisen Pohjanmaan porttina. Vuonna 2016 kävi ilmi, että paikallinen aikuiskoulutuskeskus oli saanut valtionapua väärin perustein. Valtio karhusi kunnalta 35 miljoonaa, mistä se ei selvinnyt. Edessä oli liitos Kurikan kanssa. Voi vain kuvitella, kuinka paljon tämä ylpeitä jalasjärveläisiä harmitti.
Syvästi isänmaallisen seudun sotilaita kaatui sodassa paljon. Sankarihaudoissa lepää 444 vainajaa.
Sotien päätyttyä Jalasjärvellä oli noin 13000 asukasta. Joukkoon liittyi pääasiassa lumivaaralaisia, joiden määräksi voi tilastoista arvioida 400-500. Maatalous oli kunnan pääelinkeino, joten peltoa oli. Tietoa siitä, paljonko evakkoväkeä muutti myöhemmin muualle, ei ole.
Aikakirjoista ei selviä, milloin siirtoväki paljasti muistomerkkinsä kirkon vierelle. Tyylistä ja haalistuneesta ulkoasusta voi päätellä, että 50-luvulla, ehkä sen alkupuolella.
Karjalaan jääneiden vainajien muistolle
Jalasjärven karjalaiset
Lähde ja lupa: FB-sivusto Evakkojen muistomerkit, Markku Ilari Manninen
|
|
| 2599 tiedostoa 217 sivulla |
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
216 |
|
Etusivu
Rekisteröidy
Kirjaudu
Albumilista
Uusimmat lisäykset
Uusimmat kommentit
Suosituimmat
Omat suosikit
Haku
