 Katsotuimmat
|

Muistomatka 70 v evakkoon lähdöstä.549 katseluaSortavalan sankarihautausmaa.
|
|

Lumivaara 22-25.06.2014549 katseluaLumivaaran yläkansakoulu
|
|

Uuno Neuvosen vaimo Siiri os. Porkka549 katselua
|
|

Etunmaisena Vilho Neuvonen549 katselua
|
|

Kuvasta tunnistan ainakin Uuno Neuvosen549 katselua
|
|

?549 katselua
|
|

Viipuri 1918-1944549 katseluaNaistensairaala.
Viipurin naistensairaala valmistui Viipurin Patterinmäelle vuonna 1937.
Wikipedia kertoo:
”Tapahtumat kesäkuussa 1944
Viipurin taistelun aikana 20. kesäkuuta 1944 suomalaiset menettivät kaupungin vain muutamassa tunnissa. Naistensairaalan kellarikerrokseen oli tuolloin perustettu Viipuria puolustaneen 20. prikaatin IV pataljoonan joukkosidontapaikka. Samaan aikaan sairaalaan tuotiin myös Kannakselta vetäytyvien suomalaisjoukkojen kaatuneita. Viipurin taisteluun osallistuneen kapteeni Uuno Tarkin mukaan kävelemään pystyvät saatettiin pois, jonka jälkeen joukkosidontapaikalle jäi kahdeksan vaikeasti haavoittunutta sekä sotilaslääkäri Otto Salonen ja lääkintävääpeli Eino Varjola. Pataljoonan komentaja majuri Viljo Kirma oli määrännyt miehensä vetäytymään kaupungista Linnansiltaa pitkin, mutta Salonen ja Varjola päättivät jäädä haavoittuneiden luokse. Tämän jälkeen heidän kohtalostaan ei ole mitään varmaa tietoa.
Joidenkin lausuntojen mukaan kaikki joukkosidontapaikalla olleet olisi ammuttu ja heidän ruumiinsa haudattu jonnekin sairaalan pihamaalle yhdessä arkuissa olleiden noin 30 kaatuneen kanssa. Paikalla on tehty maatutkakartoituksia sekä kaivauksia, mutta mitään ei ole kuitenkaan löydetty.”
Jatka lukemista Wikipediassa!
|
|

Viipuri 1918-1944549 katseluaViipurin kenttähautausmaa kirkon pihassa.
”Sotahistoriallisetkohteet.fi kertoo:
Viipurin kenttähautausmaa perustettiin syyskuussa 1942. Siihen on haudattu 26 tunnistettua ja 82 tunnistamatonta Kannaksen rintamilta, lähinnä Summasta, tuotua vainajaa, jotka jäivät 18.2.1940 pommituksessa tuhoutuneen vanhan tuomiokirkon raunioihin. Kuvanveistäjä Heikki Häiväojan ja taiteilija Ari Laitilan suunnittelema kenttähautausmaan ensimmäinen muistomerkki, joka joutui ilkivallan kohteeksi, paljastettiin 12.8.1996. Nykyinen uusi muistomerkki paljastettiin 13.9.2000. Sen on suunnitellut ja toteuttanut taiteilija Ari Laitila. Samalla muistomerkkialue ympäröitiin rautapalkeista tehdyllä aidalla. Muistomerkin ympäristöä kohennettiin käytävälaatoituksella vuonna 2008 ja jalustan kiveyksellä vuonna 2013. Kirkko paloi elämänsä aikana ainakin 11 kertaa, se oli tarkoitus korjata jatkosodan aikana mutta se suunnitelma ei koskaan toteutunut.” Jatka lukemista!
|
|

Viipuri 1918-1944549 katseluaAsunto.
|
|

Pyhäjärvi548 katseluaTällä paikalla sijaitsi Pyhäjärven kirkko v. 1795 - 1940 sekä hautausmaa
|
|

Muistomatka 70 v evakkoon lähdöstä.548 katseluaPerusta, hieman tukevampi.
|
|

Muistomatka 70 v evakkoon lähdöstä.548 katseluaLumivaaran kirkko jäi rajan taakse melkein uutena, nykykunto.
|
|
2599 tiedostoa 217 sivulla |
 |
 |
 |
 |
 |
91 |  |
 |
 |
 |
|