Tiedote 21122003

Sivujen siirto on nyt suoritettu toiselle palvelimelle

 

Sivujen siirto on nyt suoritettu ja kyseessä oli sivuston pelkkä tekninen siirto toiselle palvelimelle. Siirron aikana tehtiin sivustolle ainoastaan rakeenteellisia muutoksia jotka  jatkossa helpottavat mm. sivujen päivitystä. Siirtämisen aikana lisättiin pitäjittäin vanhoja valokuvia sivustolle niiltä osin kuin niitä oli  käytettävissä.

 

Sivuston tietoja on tällä hetkellä sekä uudella (luovutettukarjala.fi), että vanhalla (luovutettukarjala.org) palvelimella. Tämä tarkoittaa sitä, että hakukoneet saattavat löytää tietoja kahdesta paikasta=osoitteesta.Vanhalta palvelimelta tiedot poistetaan ensivuoden alku kuukausina, joten ongelma poistuu itsestään.

 

Jotkut sivustoa tukevat sähköpostiosoitteet saattavat muuttua vuoden 2004 alussa. Pääsääntöisesti org-päätteiset sähköpostiosoitteet lakkaavat toimimasta vuoden 2004 alku viikkoina. Uudet sähköpostiosoitteet tulevat sivuille muutoksen yhteydessä ja saattavat olla erilaiset kuin org-päätteiset sähköpostiosoitteet. Lisäksi uusia käyttöön otettavia sähköpostiosoitteita tullaan muuttamaan ajoittain roskapostien estämiseksi.

 

Sivuston vanha osoite ja uusi osoite toimivat rinnan vielä usean vuoden ajan.

 

Tulevaisuudessa tullaan sivuston visuaalista ilmettä kehittämään.

 

 

Paluu tiedotevalikkoon

Paluu päävalikkoon