Aikamatka luovutettuun Karjalaan

Ylläpidon kuva-arkisto


kiv724.jpg
1111 katseluaKivennapa, Ikolan kylä, Niemen perheessa luettiin ja tehtiin työtä niin kuin ennen monessa muussakin perheessä. Isäntä lukee Karjalaa ja naiset kehräävät, karttaavat ja neulovat. Huom. tapetit eivät tuohoan aikaan olleet kuin harvojen talojen seinillä. Niemen perhe oli tapetoinut Karjala-lehdillä. Kuvassa vas. Miina harjaa pellavia ja Liisa-emäntä sekä sandra-tytär ovat pellavan kehruussa.
kiv725B.jpg
1062 katseluaKivennapa, Ikolan kylä, Mikko Rämö kuoli 6.9.1941 Vuonna 1942 hänet siirrettiin Hauhon hautausmaalta syntymäkuntaansa Kivennavan hautausmaalle, jossa hänet siunasi kh. Autere. Kuvassa häntä saattamassa lapsensa Siiri, Aiki ja Valtter.
kiv726.jpg
1103 katseluaKivennapa, Ikolan kylä, Ikolan kyläaukeamaa jossa Antti Körmöläinen on kyntöhommissa. Takana lato, jonka paikalla myöhemmin Mikkelin rakentama "sarrain" se toimi myöhemmin tanssipaikkana häissä ja kalenoissa. Kujaset oikealle Jaakkolaan, vasemmalle Lempismäelle. Peltosen talon ulkorakennukset näkyvät, Edelleen kujaset oikealle Lehtisen riihi, ison kuusen takana muut rakennukset ja suuri omenapuutarha. Seuraava talo Toivo Kuortin.
kiv728.jpg
1066 katseluaJalmari Susi johti kivisillan tekijöitä. Armas Lampinen vas, Kansikas, Susi, Pekka Savolainen, Aksel Hirvonen, ja Armas Susi.
kiv729.jpg
1049 katseluaKivennapa, Ikolan kylä, Pomot Raivolan ja Ikolan tie-työmaalla.
kiv730.jpg
1155 katseluaKivennapa, Ikolan kylä, Tietyömaa Raivolan ja Ikolan välillä 1935. Antti Kärmöläinen toimi työmaan mestarina.
kiv731.jpg
1055 katseluaKivennapa, Ikolan kylä, Tietyömaa Raivolan ja Ikolan välillä 1935.
kiv744.jpg
1154 katseluaRaivolan tehtaan tyttöjä Valokuvaamo Radion valokuvaamana. Oikealla Martta Aalto os. Lehtinen Ikolasta, Aino Huuhtanen istuu.
kiv745.jpg
1390 katseluaEnsimmäsisä asukkaita 1942 Kivennavan Ikolassa. Vas Aili karvinen (Rämö), Hilja Rämö, Maire Järveläinen (Rämö), Siiri Hellsten (Rämö), Eino Lempinen, Ailakki Salo (Nousiainen) Leni Osava (Nousiainen), Valtteri Rämö, Anna-Mari Kakkonen ( Nikkanen), Arvi Lempinen ja Marjatta Lattunen. Takana venäläisten rakentama rakennus.
     
57 tiedostoa 5 sivulla 5