Aikamatka luovutettuun Karjalaan

Ylläpidon kuva-arkisto


Katsotuimmat - Antrea
ant1876~0.jpg
1566 katseluaViimeinen suomalaisen ottama kuva antrean kirkosta. Julkaistaessa mainitava: Museovirasto. (5597:5)
ant5244~0.jpg
1562 katseluaYlä-Vuoksen maamieskoulu 1934. Vuosiluokka yhteiskuvassa. Oikealla koulun johtaja Frans Pietilä ja maisteri Kalervo Kuokkanen.
ant5388~0.jpg
1557 katseluaNuoremman Martti Kuikan tiilitehdas Antreassa Henttolan kylässä kotitilan Lestimäen pellolla. Tehdas oli toiminnassa pari, kolme vuotta juuri ennen talvisodan syttymistä vuonna 1939. Martti oli käynyt oppimassa tiilen tekoa Jääskessä. Omasta maasta saatiin mainio savi ja hiekka. Näillä käsin valetuilla tulenkestävillä tiilillä oli hyvä menekki. Myös Martin nuorin sisar Lahja kertoi olleensa veljensä apulaisena toisena valajana ja valoi parhaimmillaan 900 tiiltä päivässä. Kuvassa vasemmalla näkyvässä vanhassa riihessä oli tiilien polttouuni. Keskellä tiilien kuivauskatos. Pyöreä rakennelma oikealla on hevoskiertoinen savensekoitussäiliö. Syksyllä 1939 kun viimeinen uunillinen oli poltettu, syttyi sota. Lahja hänen veljensä Armaksen vaimo Saima Kuikka piilottivat täysinäiseen tiiliuuniin muitakin tarpeellisia tavaroita ja muurasivat uunin suun umpeen ennen lähtöään kotoa. Kun sitten Antrea oli väliaikaisesti vallattu takaisin Suomelle ja kotiin sai palata, tulivat Lahja ja Saima takaisin. Tiiliuuni oli kuitenkin hajotettu ja kaikki piilotetut tavarat ja tiilet viety. Kuvaaja tuntematon.
ant4864~0.jpg
1554 katseluaPostikortti 1904, lähetetty Antreasta
ant1878~0.jpg
1551 katseluaAntrea, Vuoksi.
ant3074~0.jpg
1542 katseluaAntrean sokeritehtaan työväkeä v. 1942 pääoven edessä. Kuvassa vas. Matti Kiuru, Emil Muding, Pentti Kiuru, Hilja Stolt, Liisa Karlson, Anna Rantala, Aino Stolt, konemestari Hanka, Ravanti, Arminen, heidän takana Matti Kaija.
ant4398~0.jpg
1535 katseluaAntrean uusi kirkko valmistui 1894. Kuva otettu n. 1905. Kuvan tekee harvinaiseksi siinä näkyvät käsityöläisten mökit.
ant1874~1.jpg
1530 katseluaAntrean Päiväkumpu. Pietisen (?) huvila.
ant5384~0.jpg
1528 katseluaKuva on otettu Antreassa Henttolan kylässä vuonna 1906 maanviljelijä Martti Kuikan s. 1879, kotitalonsa pihassa. Takana seisomassa Martin sisar Katri Kuikka (myöhemmin Käki) vielä neiti-ihmisenä ja veli Antti Kuikka. Keskirivissä istumassa vasemmalta: talon emäntä Katri Kuikka o. s. Virolainen s. 1876, sylissään 3,5-vuotias Lempi, isäntä Martti Kuikka sylissään 2-vuotias Martti ja heidän vieressään vaari Martti Kuikka s. 1840, vieressään viisas ja vihainen koira Api kuonokoppa päässä, tassut ilmassa roikkuen. Edessä Aina, Hilja ja Armas, joka on noin 6-vuotias. Taustalla näkyvää hirsitaloa sanottiin vanhaksi tuvaksi. Myöhemmin Henttolan nuorisoseura osti sen seurataloksi. Kuvaaja tuntematon.
ant2725~0.jpg
1527 katseluaJenny Salli ongella Syvälahden järvellä.
ant2731~0.jpg
1516 katseluaVermaset olivat Viipurista kesävieraita. Sallin tyttöjä, Salme, Else ja Taimi. Sallin rannassa.
ant5225~0.jpg
1515 katseluaTapiolan emäntäkoulun (Joutsenosa) tytöt ovat tulleet vierailulle Ylä-Vuosen maamieskoululle.
42 tiedostoa 4 sivulla 2