Kivennapa

Kivennapa

Kivennapa oli suurin Kannaksen rajakunnista ja sillä oli myös pisin yhtenäinen raja Neuvostoliiton kanssa, 54 km. Naapureina olivat etelässä Terijoki ja Uusikirkko, lännessä Kanneljärvi, pohjoisessa Muolaa ja Valkjärvi sekä koillisessa Rautu.

Viipuri - Pietari maantie kulkee pitäjän halki. Kirkonkylästä on matkaa Viipuriin 80 km ja Pietariin 60 km.

V. 1939 pitäjän pinta-ala oli 633 km2, asukkaita 10000, kyliä 50, taloja 2070.

Itsenäiseksi seurakunnaksi Kivennapa muodostui v.1352 Hanttula-nimisenä. Nimi Kivennapa esiintyy ensimmäisen kerran asiakirjoissa v.1445 ja merkinnee etuvarustusta (saks. Kivenibbe). 1400-luvulla oli Linnanmäellä kruununkartano, jonka turvaksi varustus oli rakennettu. Lahjoitusmaakausi koetteli Kivennapaa kovin ottein. Kivennapa oli Lintulan Iahjoitusmaata (josta sitä johdettiin), se käsitti koko pitäjän. Kivennavan talonpoika joutui tilallaan vuokralaisen eli lampuodin asemaan, jolla oli tilaan vain hallinnollinen oikeus ja joka joutui tekemään päivätöitä (ropottia) hovin pelloilla.

Lahjoitusmaiden lunastamisenyhteydessä valtio pidätti metsistä huomattavan osan ns. kruununpuistoiksi. Kivennavan metsistä erotettiin valtion metsiksi 10000 ha eli 21% koko pitäjän metsävaroista.

Maataloudesta sai toimeentulonsa 85% väestöstä. Viimeisinä vuosina erikoistuttiin perunan ja sokerijuurikkaan sopimusviljelyyn. Pitäjässä oli mylly ja sahalaitoksia monissa kylissä, samoin pienteollisuutta ja monipuolista palvelutoimintaa. Raivolan kotelotehtaissa tehtiin lähes kaikki Suomen savukerasiat. Raivolassa oli myös oma sähkölaitos.

Kivennapalaisista julkisuuden henkilöistä mainittakoon tulenkantajina tunnetut runoilija Ilmari Pimiä ja kirjailija Olavi Paavolainen sekä ruotsiksi kirjoittanut Raivolan kylän kuuluisa asukas Edith Södergran. Pitäjässä oli huomattavia liike-elämän edustajia. Kansanedustajia on ollut 7.

Lähteet: Martti I Jaatinen: Karjalan kartat/ Karjalan Liitto ry./ 1997

Vaakuna: Karjalan Liitto ry. v. 2004

Kivennavan kartta

Kivennapa kuvina

Kartta kivennapalaisten sijoittumisesta

Luovutetun Karjalan kartta

Vaakunan selitys

Paluu pitäjävalikkoon